sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Chiemi ♥ Snow


 
musiikki alkaa kohdasta 0:13, laita siihen :)







 henkilökohtainen lempparini ♥ ^u^







pahoittelut tämän kuvan laadusta! :/
 Ekstrana tämä kuva mustavalkoisena, paitsi silmät ovat omana värinään. ♥ ainoa muokattu kuva

Heii ~ !
mitäs pidätte tästä musiikista? african style coldplayn paradise ☻ 

Tajusin eilen, että tänään on 2. adventtisunnuntai, ei ensimmäinen. Luulin, että olin pitänyt kiinni lupauksestani postata kaikkina neljänä adventtisunnuntaina ja jouluaattona. No, sovitaan silti, että olen pitänyt lupaukseni, sillä tämä oli vain pieni sekaannus. (:

Ulkona alkoi torstaina sataa lunta, joka jäi maahan. Eilen kävin kuvaamassa Chiemiä kymmeneltä aamulla, sillä silloin oli kirkkainta. Annan ittelleni rispectiä aamukuvaamisesta, sillä olisin mielelläni nukkunut vielä pidempään. :3 Halusin kumminkin miellyttää teitä (ja itseäni) näillä kirkkailla kuvilla. Kuvia en ole muokannut yhtään muuta kuin laittanut tekstin. (Yleensäkkin laitan paljon muokkaamattomia kuvia.)
Olen ylpeä itsestäni, sillä puolet kuvista pääsi tänne, mitä otin. ♥ :)

Olin muuten yhtenä päivänä koneellani ja poistelin näytöltäni turhia muistilappuja. Alkoi nolottaa, kun löysin yhden muistilapun. Siinä luki:"10.11.13. blogi täyttää vuoden."
Unohdin blogini vuosipäivän! (☉_☉) onnee 1v blogini, aika on kulunu nopeasti - liiankin nopeasti, sillä unohdin vuosipäivän hehheeh...
Teitä lukijoitakin on jo yli 50! o: ♥ En ikinä uskonut saavani yli viittäkymmentälukijaa, että tämä blogi olisi ollut vain parin tyypin lueattavana - mutta wow! Kiitos kaikille teille ihanille. :3

Mulla on alkanut tulla sellanen fiilis, että haluan kaikille nukeilleni stockmeikin, sillä ne ovat niin hienoja ja eivät kustomit vedä niille vertoja! c: Nyt alkoi sitten projekti stock kasvopalat. Rikkun stock kasvopalaan lisään kumminkin pisamia, kunhan saan hankittua nämä tavarat. Projekti viivästyttää hieman Main obitsun ja peruukin hankkimista. ja vielä chiemille ne lisäkädet pitäisi hankkia... Mutta hei - hiljaa hyvä tulee. ;) 

8 kommenttia:

  1. Söpöjä kuvia, kaunis nukke ja kauniit vaatteet (Joujoun stockithan nuo ovat?). Tännekin tuli vasta torstaina lunta, mutta se suli perjantaina ja eilen tuli uudet. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kyllä, nuo ovat joujoun stock mekko ja kengät. n__n

      Poista
  2. Chiemi on kyllä niin suloinen ♥ :3

    VastaaPoista

Rakentavaa kommenttia postauksesta, mitä parannettavaa tekstissä tai kuvissa? Oliko postaus miellyttävä? Kiitos kaikista kommenteista! :-)